Rodoksen lentokenttä (Rhodes Diagoras Airport) on saaren ainoa kansainvälinen lentokenttä ja sijaitsee Rodoksen saaren pohjoisosassa noin 15 kilometriä pääkaupunki Rodoksen lounaispuolella.
Vaikka Rodoksen lentokenttä on matkustajamääriltään Kreikan neljänneksi vilkkain lentokenttä, niin se on silti pieni kenttä, jossa kaikki on lähellä ja paikat löytyvät nopeasti. Terminaaleja on periaatteessa kaksi, mutta ne ovat vierekkäin ja kiinni toisissaan. Ykkösterminaalissa on sekä lähteviä että saapuvia lentoja ja kakkosessa vain lähteviä.
Palvelut
Rodoksen lentokentällä on useita kahviloita/ravintoloita sekä joitain kauppoja, joista yksi on perinteinen tax free -myymälä. Kannattaa kuitenkin huomata, että esimerkiksi tuliaispullot tai oliiviöljyt saattavat hyvinkin olla edullisempia tavallisessa Rodoksen supermarketissa kuin kentällä.
Kaikki lentokentän ravintolat ja kahvilat on listattu täällä.
Rodoksen lentokenttä saavuttaessa
Bussi
Lentokentän bussipysäkki on heti rakennuksen edessä terminaalien välissä, eli ovista ulos ja vasemmalle.
Kentältä lähtee vain harvoja busseja muualle kuin Rodoksen kaupunkiin, eli useimpien pitää ottaa ensin ensimmäinen bussi kohti pääkaupunkia ja jatkaa sieltä eteenpäin, mikäli ei aio jäädä Rodoksen kaupunkiin.
Taksi
Taksitolppa sijaitsee heti ulko-ovien jälkeen oikealla. Alla on viitteellinen hinnasto eri kohteisiin vuodelta 2023. Rodoksella ei käytetä usein mittaria, vaan mennään näiden ennalta määrättyjen hintojen mukaan. Vastaava kyltti löytyy kaikilta Rodoksen saaren taksitolpilta. Hinta kannattaa kuitenkin aina varmistaa kuljettajalta etukäteen.
Autonvuokraus
Autonvuokrausfirmoja on Rodoksen lentokentällä useita, ja lopuistakin moni toimittaa tarvittaessa auton kentälle sovittuna aikana. Omat tiskit tuloterminaalista löytyvät näiltä yhtiöiltä.
Lennot
Helsingistä pääsee suoralla lennolla kesällä Rodokselle Finnairilla ja Norwegianilla. Finnair lentää kahdesti päivässä ja Norwegian muutaman kerran viikossa.
Jos haluaa viettää saarihyppelyä Kreikassa, niin Rodokselta pääsee lentämään Sky Expressillä useimmille Kreikan tunnetuimmista lomasaarista.